Ratkaisukeskeinen työskentely 

Tarinointia ratkaisukeskeisestä työtavastani

Unelmia paremmasta työelämästä -blogi

Pohdin usein osaamistani ja asiantuntijuuttani ratkaisukeskeisenä työnohjaajana. Minkälainen olin vuonna 2011 valmistuessani ratkaisukeskeiseksi työnohjaajaksi ja organisaation kehittäjäksi? Olenko nyt seitsemän vuotta myöhemmin parempi, osaavampi ja asiantuntevampi? Minkälainen haluan olla muutaman vuoden päästä?

Psykologiassa puhutaan resilienssistä eli kyvystä säilyttää toimintakyky haastavissakin tilanteessa. Opin joitakin vuosia sitten eräässä koulutuksessa minulle hyvin toimivan ja oivalluttavan harjoituksen nimeltään "Onnen leipä". Harjoituksella voi huomata ja suhteuttaa elämässä olevia hyviä asioita. Vaikka jollain elämänalueella on vaikeuksia, ei...

Olen seurannut ja ollut mukana monissa muutosprosesseissa - onnistuneissa ja ei niin onnistuneissa. Yksi merkittävä syy muutoshankkeiden epäonnistumiselle on kommunikoinnin merkityksen aliarvioiminen. Esimerkiksi kahden vuoden projektin keskivaiheilla voisi luulla, että on jo saavutettu yhteisymmärrys muutoksen tarkoituksesta ja päämäärästä. Joskus...

Pidän työstäni. Huomaan sen erityisesti siitä, että olen usein hyvin energinen ja innostunut työnohjauksen jälkeen. Erityisesti pidän työssäni hetkistä, jolloin esimiehestä tai asiantuntijasta näkee ja kuulee innostuksen hänen huudahtaessaan ohjauksen loppupuolella esimerkiksi: "Tiedän nyt, mitä teen", "Tämä asiahan on ihan selvä" tai "Kyllä minä...